Koiratili Instagramissa – mitä kannattaa huomioida?

Kännykkäsi täyttyy koirasi pentukuvista ja olisi aika koota ensimmäinen kuvakirja tai teettää paperikuvia. Kuulostaa hieman raskaalta puuhalta! Voisikohan tämän tehdä jotenkin helpommin?

Tässä vaiheessa monella koiranomistajalla tulee mieleen Instagram, jossa kuvia voi taltioida näppärästi aikajärjestyksessä. Oman koiransa Instagram-tilin pitäminen on useimmille hauska harrastus ja keino taltioida lemmikkinsä kasvua ja kehitystä sekä jakaa vinkkejä sekä vertaistukea muiden koiraystävien kanssa.

Osa on myös onnistunut kaupallistamaan koira-tilinsä ja näiden suosituimpien haukkujen elämää seuraa jopa useat sadat tuhannet silmäparit. Suomessa suosittuja tilejä ovat esimerkiksi topi_the_dog sekä topithecorgi. Löytyykö näiltä koiratileiltä jotain yhteistä?

koiratili instagramissa

Sisällön tulee koukuttaa

Suosituimmilla koiratileillä Instagramissa on useita yhtäläisyyksiä. Sisällön täytyy olla joko viihdyttävää, samaistuttaa tai opettavaista tai jokin näiden sekoitus. Toiset selaavat Instagramia saadakseen lyhyen breikin arjen velvollisuuksista ja hauskat koiratilit rentouttavat sekä koukuttavat. Voi olla myös opettavaista seurata esimerkiksi hieman vanhempaa samanrotuista koiratiliä ja katsoa, mitä se oma kullannuppu kohta luultavasti oppii. Näissä yhteisöissä vinkit muun maussa hyvistä koulutustavoista sekä tarpeellisista koiratuotteista leviävät nopeasti.

Lue lisää: Varmista tästä, että olet hankkinut koirallesi kaiken välttämättömän!

Kuusi vinkkiä koiratilin kasvattamiseen Instagramissa

1. Aloita jo pentuajoilta, jos mahdollista!

No hei – onhan pennut nyt ylisöpöjä! Koiranpennun matkaa pennusta kohti aikuisikää on viihdyttävää seurata. Moni koiratili mittaa esimerkiksi koiransa mitat kuukausittain ja näitä on hauska verrata omaan pentuun.

2. Käytä sopivia hashtageja ja muista tägääminen

Koiratilien osalta hashtagien voima on melko suuri. Toisinaan on hauskaa selailla kuvia esimerkiksi koirasi rodun hashtagilla ja löytää tämän avulla lisää seurattavia ja inspiraatiota esimerkiksi kuviin ja sisältöön. Mikäli lisäät suomenkielisten hashtagien lisäksi esimerkiksi englanninkielisiä häsiä, niin mahdollisuutesi kansainvälisen seuraajapoppoon saamiselle kasvaa suuresti. Jos pääsi lyö tässä vaiheessa tyhjää häsien osalta, niin käy kurkkaamassa esimerkiksi muutamien muiden koiratilien käyttämiä häsiä.

Muista myös tägätä esimerkiksi koirasi käyttämien tuotteiden valmistajia, niin voit päästä esimerkiksi heidän Insta-stooreihin ja mahdollisuus uusien seuraajien saamiselle kasvaa.

3. Kirjoita koirasi äänellä

Monissa Instagramin koiratileissä yhdistyy se, että niitä kirjoittaa ”koira itse”. Tiliä seuratessa saattaa unohtaa, että oikeasti tiliä ylläpitää yleensä koiran omistaja tai joku muu läheinen.

Lue lisää: Mitä tulee ottaa huomioon sekarotuista koiraa harkitessaan?

koiratili instagramissa

4. Videoiden kulta-aika ei ole ohi

Vaikka kissavideot ovatkin se the juttu Internetissä, niin liikkuvan kuvan voima pätee myös koira-tileissä. Tällä hetkellä kun Instagram Reelsit ovat suhteellisen tuore juttu, niin on myös todennäköistä, että Reelsien avulla tilisi voi päätyä useampien silmäparien tietoisuuteen.

5. Panosta kuvien laatuun

Jokaisessa tapauksessa kuvien laatu ei ole ratkaiseva tekijä, tuleeko tilistä suosittu tai ei, mutta se lisää mahdollisuuksia. On todennäköisempää, että kuvasi herättää huomion kuvavirrassa, jos laatuun on panostettu.

6. Ole aktiivinen

Muiden koiratilien seuraaminen, tykkääminen ja sopiva kommentoiminen auttaa yleensä tunnettuuden kasvattamisessa.

Koiratili Instagramissa – uhka vai mahdollisuus? Loppujen lopuksi koiratilin kasvattamiseen pätevät aivan samat lainalaisuudet kuin muidenkin tilien. Kannattaa tehdä mahdollisia yhteistöitä vain sellaisten tuotteiden ja palveluiden kanssa, joita tulisi muutenkin käytettyä – muuten luotettavuus kärsii nopeasti. Tiliä kasvattaessa kannattaa pitää kohderyhmässä mielessä, mutta pysyä samalla aitona omalle jutullesi ja tavallesi tehdä. Jakakaa kommenteissa teidän lempparikoiratilit!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.